Väriterapiaa

Silloin, kun meidän pienin oli vielä ihan pieni, niin pieni ettei kukaan häntä vielä nähnyt eikä kuullut muuta kuin vatsanahkan läpi, niin ne äänet ja kuvaukset merkattiin äitiyskorttiin.

Puoleenväliin raskautta kannoin mukanani sitä tylsää vakuutusyhtiön korruptiokoteloa. Kun ultra paljasti tulokkaan sukupuolen, niin ylpeä isosisko halusi piirtää kuvan pikkuveljestä, Tsumppivauvasta. Ja minä ikuistin tuon kuvan äitiyskortin uuden kotelon kanteen.

No, kohta tuo pikkuveli viettää 1-vuotissynttäreitä ja näkyy ja kuuluu joka paikassa.
Tuo korttikotelo on edelleen käytössä, nyt siellä kulkee pojan oma kortti ja muut tärkeät paperit.

Sen verran se on herättänyt ihastusta, että jokusen muunkin kortti kulkee minun ompelemassa kotelossa lahjusversion sijaan.
Ja toivottavasti kohta vielä useamman, kun näitä koteloita nimittäin valmistui viikonloppuna muutama.

Koteloita syntyi reilusti, kun en osannut lopettaa ajoissa, vaan piti aina vaan testata, että mitähän tuo ja tuo yhdessä näyttäisi. Ja vieläkin jäi moni variaatio kokeilematta.

Nyt sitten hykertelen täällä näiden kanssa ja pinoan niitä uudelleen ja uudelleen eri tavoin.
(ja tunnen itseni vähän pöhköksi)

Kotelo on mitoitettu siten että sinne mahtuisi myös pieni muistikirja, sellainen puolikkaan A5 kokoinen.

Neuvolakortin tai muistikirjan saa sujautettua tuonne isompiin taskuihin, ja koteloa kiertävä kuviokangas muodostaa samalla 4 taskua vaikkapa ajanvarauskortille tai muistilipuille

Nappiprojektikin etenee, saa nähdä milloin tulee valmista.

...eikös se sanontakin kuulu, että hiljaa hyvä tulee...