tiistaina, maaliskuuta 31, 2009

Kevään vihreää

Ihanainen aurinko palautti mieleen pimeän syksyn aikana aloitetun neuleen, silloin sen keväänvihreä väritys muistutti vain siitä, kuinka kaukana tuo lempivuodenaikani onkaan.

Neule sai siis uinua kaapin perällä koko talven, vain pienen pientä viimeistelyä vailla.
Mutta voi kauhistus, mistään ei enää löytynyt tuota lankaa, ei edes sitä pientä nöttöstä, joka olisi riittänyt kaula-aukon reunaan virkattavaan pariin kerrokseen.
Ei auttanut Ravelry, ei auttanut Novita-klubi, ja epätoivo valtasi jo neulojan mielen.
Joskus apu löytyykin sitten ihan läheltä, ilman Kipakoita tämäkin neule olisi jäänyt aloittamatta ja lopettamatta. Kiitos Katja, Kiitos Milliini!

No joo, näyttääkin todella edustavalle tämän mallinuken päällä.

Nukke pysyköön lestissään, koristeena.
Tämä mallinukke on hankittu Vaatehuoneen konkurssimyynnistä muutamalla eurolla jo monta vuotta sitten.
Se oli puettuna kaameaan, tahraiseen trikoorättiin ja kovasti pohdin, kuinka sen saisi edustavamman näköiseksi.
Sattumalta törmäsin sitten tällaiseen ideaan, jossa samantapainen nukke on päällystetty vanhan kirjan sivuilla.
Minä käytin päällystämiseen ruusukuvioisia servettejä, ja johan passaa tätä nukkea pitää esillä. Helppo päällystää vaikka uudelleen, jos ruusut alkavat kyllästyttää.

Siinä se seisoo seurana, ompelupöydän kupeessa.
Mutta takaisin asiaan -siitä edustavuudesta en edelleenkään ole varma, mutta ainakin istuvuus parani.


Textured tunic (without side buttons) kirjasta Fitted Knits (ravelry-linkki)


Lankana Novitan SpektriPlus -jota ei -yllätysyllätys- enää taida saada. Tykkään kovasti mallista, ja langastakin ainakin toistaiseksi, pesu- ja pitokokemukset ovat vielä vähäiset.


Ja on täällä ommeltukin.
Minulla taitaa olla joku vimma päällystää kaikkea, ensin tuli koteloita neuvolakorteille ja nyt kalenterit saavat uudet kannet.


Teen näitä käsitöitä omaksi iloksi, ja on ollut mukava huomata että muutkin pitävät niistä. Vaikka kaikki työni rakkaudella teenkin, on niitä mahdollista myös ostaa omaksi.
Tai ehkä juuri siksi niitä on mukava laittaa maailmalle, tuomaan iloa muidenkin elämään. Tiedusteluja voi laittaa sivupalkista löytyvään sähköpostiosoitteeseen, vastaan edelleenkin mielelläni kysymyksiin ja kommentteihin


Kiitokset kaikille viimeaikoina kommentteja ja sähköpostia laittaneille, niitä on ollut ilo lukea!

7 kommenttia:

  1. Ihan mielettömän kaunis ja upeanvärinen! Istuu kyllä tosi hyvin sulle.

    VastaaPoista
  2. Todella kaunis ja ihanan värinen pusero!

    VastaaPoista
  3. Onpa kaunis neule, ja näyttää sopivan just tismalleen sinulle. Onneksi löytyi lisää lankaa, että sait valmiiksi.

    VastaaPoista
  4. Tess: Kiitos, väristä pidän itsekin tosi paljon.

    Mammutti: Kiitos!

    Mari: Langan löytyminen oli vähän onnenkantamoinen, mutta onneksi kuitenkin löytyi. Meinasin jo purkaa vähän helmasta,mutta parempi näin.

    -iinu-: Kiitos! Ja noilla pikkujutuilla saa tosiaan ihmeen paljon aikaiseksi -niinkuin vaikka se sinulta ostettu pikku neulepussukka, tulen aina hyvälle mielelle kun kaivelen kutimeni sieltä!

    VastaaPoista
  5. Lankatalo Tapion kaupassa tuota Spektri plus -lankaa näkyy edelleenkin olevan. Näin jälkikäteen siitä tiedosta ei ole paljon iloa, mutta kuitenkin.

    VastaaPoista
  6. Hih, tuosta päällystysvimmasta. Mulla ideana päällystää mappi tai kaksi.

    VastaaPoista
  7. Tess: Kiitos tiedosta, täytyypä pitää mielessä tuo Tapion kauppa vastaisen varalle!

    Taru: Mappeja voisikin päällystää, hyvä idea! Saisi ainakin mieleisiä ;)

    VastaaPoista